Tule vapaaehtoiseksi

Mukaan vapaaehtoistoimintaan

Olipa kyseessä sitten banderollien maalaaminen, Greenpeacen toiminnasta kertominen kouluissa, kokkaaminen, kampanjoitsijoiden auttaminen tutkimustyössä, vaikuttajien tapaaminen, valokuvaaminen tai kumiveneen ajaminen suoran toiminnan protesteissamme, vapaaehtoiset ovat Greenpeacen kampanjatiimin tärkeitä jäseniä.

Kohtaamme kampanjoissamme haasteita laidasta laitaan, minkä vuoksi tarvitsemme paljon erilaista vapaaehtoistukea. Työsarkamme on valtava, ja erilaisten ihmisten ja eri alojen osaajien tuoma tuki vapaaehtoisen työn kautta on äärimmäisen tärkeää. Vapaaehtoisten verkoston tarjoama tuki auttaa meitä toteuttamaan onnistuneita kampanjoita ympäri maailmaa.

 

Mitä vapaaehtoiset tekevät?

Vapaaehtoiset ovat Greenpeacen toiminnan keskiössä. Vapaaehtoiset järjestävät omia kampanjointitapahtumia, ja kertovat eri tavoin kampanjoistamme laajemmalle yleisölle. Vapaaehtoiset ottavat yhteyttä päättäjiin ja vierailevat kouluissa puhumassa Greenpeacestä ja ympäristöasioista. Vapaaehtoiset tekevät myös kampanjoiden ja kampanjointitempausten taustatöitä, kuten ompelua, maalausta, kokkausta, valokuvausta ja kääntämistä. Vapaaehtoiset pyörittävät myös paikallisryhmiämme, joukko kokeneita vapaaehtoisia fasilitoi tapamisia ja osallistuu muiden vapaaehtoisten kouluttamiseen. Yksi vapaaehtoistoiminnan muoto on myös mielenilmaisuihimme osallistuminen.

 

Miten vapaaehtoiseksi pääsee?

Toimintaamme pääsee mukaan esimerkiksi osallistumalla erilaisiin tapaamisiin ja koulutustilaisuuksiin, joissa pääset kuulemaan ajankohtaisesta toiminnastamme ja tapaamaan nykyisiä toimijoitamme kasvotusten. Ilmoitamme avoimista tapahtumistamme täällä Greenwiressa Tapahtumat-sivulla.

Vapaaehtoiseksi lähtiessäsi suosittelemme perehtymään Greenpeace Nordicin vapaaehtoistoiminnan periaatteisiin ja organisaatiokäytäntöihin.

Huomaathan, että vapaaehtoistoimintaan osallistuaksesi sinun täytyy olla täyttänyt 18 vuotta.

 

Vapaaehtoisten paikallisryhmät

Meillä on vapaaehtoisten paikallisryhmät Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Mikäli paikkakunnallasi ei ole omaa vapaaehtoisryhmää, voit liittyä osaksi koko Suomen kattavaa verkostovapaaehtoisjoukkoa. Lisätietoa paikallisryhmätoiminnasta löydät täältä. Kaikki Greenpeacen vapaaehtoisten paikallisryhmät käyttävät Greenwirea organisoidakseen toimintaansa ja jakaakseen tietoa ajankohtaisista asioista.

 

Tule osaksi online-yhteisöämme Greenwiressa

Mikäli kotipaikkasi läheisyydessä ei ole aktiivisesti toimivaa paikallisryhmää ja haluaisit perustaa uuden, pääset kätevästi alkuun liittymällä Greenwireen. Greenwire on avoin kaikille ympäristöasioiden edistämisestä kiinnostuneille. Greenwiressa voit löytää uusia tapoja aktivoitua yksilönä tai ryhmässä, perustaa omia ryhmiä tai järjestää tapahtumia, löytää samanhenkisiä ihmisiä lähialueiltasi, saada tietoa Greenpeacen vapaaehtoistoiminnasta ja siitä, mitä ympäristöliikkeessä juuri nyt tapahtuu. 

 

Jäitkö kaipaamaan lisätietoa?

Vieraile Greenpeace Suomen vapaaehtoisuudesta kertovalla sivulla, mikäli jäit kaipaamaan lisätietoa esimerkiksi paikallisryhmätoiminnasta, verkkovapaaehtoisuudesta tai yleisistä organisaatiokäytänteistä.

 

Ota yhteyttä

Voit halutessasi ottaa myös suoraan yhteyttä vapaaehtoiskoordinaattoreihimme:

Ansku Holstila, ansku.holstila@greenpeace.org,  040 6638963 

Riina Kivilahti, riina.kivilahti@greenpeace.org, 041 4313 934